Kuvia

Pelloilla kasvoivat, melkein kuin ruiskukkia...

Vauhdikasta menoa...

Täällä kävimme syömässä Rüdesheimissa

Ja tänne mekaanisen musiikin museoon emme sitten päässeet...

Kaikenlaisia leluja...

Jouluisia puutöitä...

Onkohan tässä palovaaraa...

Bacharachin kaupunki

Die Pfelz ja Burg Gutenfels

Tuonne Reinin mutkaan, Loreleyn juurelle pitäisi uskaltaa...

Ja olihan siellä tietenkin vastaantulijoita, talfarer...

Maanantai, 30.6.14, makoilua veneessä...

Tämän kesäkuun viimeisen päivän olemme viettäneet lomaillen veneessä. Viime yönä satoi; ja koko päivän on tullut sadekuuroja keskimäärin 2 kertaa tunnissa. Eivät ne kuurot kauaa kestäneet ja usein samanaikaisesti paistoi aurinko, mutta ne estivät meitä kuitenkin lähtemästä kaupungille, vaikka olimme suunnitellee museokäyntejä. No, ehtiihän niihin joskus toistekin...

Olen tänään lukenut pillerille lataamiani Selma Lagerlöfin teoksen Kunghällan kuningattaria ynnä muita kertomuksi ja aloitin Stevensonin Aarresaaren äsken. Aika kuluu hyvin kuin siivillä lukiessa...

Tässä muutamia kuvia matkan varrelta:

Nämä kun keittää, niin saa kahdelle hengelle lihaa vaille aterian...

Vista Prima...

Mikä hedelmäpuu?

Ja tässä hedelmänsä...

Mikä marjapuu?

Ja tässä raa'at marjansa. Kypsät on mustia...

Viikonloppu, 28.–29.6.14

Lauantaina oli pilvistä aamusta alkaen, yöllä oli ollut kova ukonilma ja sade. Päivän mittaan tuli semmoisia parin pisaran heikkoja kuuroja kerran pari tunnissa. Lähdimme kävellen kauppaan vasta kolmen maissa iltapäivällä, sateenvarjot mukana. Emme niitä kumminkaan tarvinneet, sillä ne sadekuurot olivat todella heikkoja ja harvapisaraisia. Kauppamatkalla Kapu lepuutti kättään repun kantohihnan varassa; käsivarsi oli siinä kuin kantositeessä.  Loppupäivä kuluikin ruuanlaitossa, tiskauksessa ja netissä; siis minulta. Kapu välillä lepäsi sängyssään tai pelasi pasianssia opetellen hiiren käyttöä vasemmalla kädellä.

Sunnuntain vastaisena yönä oli taas ukonilma ja kova sade. Sunnuntai valkeni pilvisenä ja taas sade kuuroili sen verran, että emme lähteneet yhteiselle kaupunkikierrokselle, vaan vietimme päivän sisällä veneessä. Minä luin pillerille lataamani Santeri Alkion Eevan ja Kapu lepäili ja harjoitutti taas vasenta hiirikättään…

Lähdimme sitten kuitenkin neljän maissa kävelylle kohti Rüdesheimin keskustaa. Kuljimme rantatietä läpi urheilupuiston ja ohi camping-alueen ja saavuimme rantakadulle, jossa torstainakin olin pyöräillyt. Kävimme nyt yhdessä siellä Mekaanisen Musiikin Museolla, vaan opastetulle kierrokselle olisi pitänyt olla neljä henkeä, eikä halukkaita meidän lisäksemme näkynyt… 

Karhunvatukat ovat osittain kypsyneet Rüdesheimin rannalla

Viiniä, viiniä...

Kävimme syömässä kunnon aterian edulliseen hintaan ja kävelimme lopulta takaisin veneelle. Reilun kolmen tunnin lenkin jälkeen olikin mukava istahtaa taas Dorotean penkille sateensuojaan ja ruveta netteilemään… 

Perjantai, 27.6.14, kaikenlaisia vaikeuksia...

Nousimme ylös hyvissä ajoin, jo ennen kahdeksaa, koska tarkoituksemme oli lähteä liikenteeseen viileällä aamusäällä. Kaikki oli valmista, odottelin rannalla valmiina irrottamaan köydet, kun Kapu käynnisti moottorin. Ja sitten ihmeteltiin hetki, kun pakoputkesta ei tullutkaan vettä. 

Jätin köydet irrottamatta, Kapu sammutti moottorin ja aukaisi konekopan. Hän puhdisti merivesisuodattimen ja kokeili konetta uudestaan: ei sylkäissyt pakoputki vieläkään vettä. Johtopäätös oli, että vesipumppu ei toimi; lähempi tarkastelu osoitti merivesipumpun impellerin eli kumisen siipipyörän tulleen tiensä päähän; pari sen kuudesta siivestä oli lähes hävinnyt.

Viereemme oli torstaina tullut tuttu vene, jonka olimme muutaman kerran matkan varrella tavanneet. Kapu näytti impellerin naapuriveneen isännälle ja tiedusteli, mistä moisen voisi ostaa. Sen jälkeen alkoi satamassa tapahtua; ainakin kuusi miestä kävi ihmettelemässä tapausta. Tehtiin tarkasti selvää koneemme merkistä ja mallista, kaivettiin manuaalit esiin, mittailtiin siipipyörää joka suunnasta ja soiteltiin eri puolille maata. Puolen päivän jälkeen naapuriveneen isäntä ilmoitti tilanneensa Hampurista kaksi alkuperäistä varaosanumeroa vastaavaa siipipyörää ja kun ne tiistaina tulevat, ajaa hän tuomaan ne meille.

Tilanteen selvittyä lähti Kapu korjaamaan polkupyöräänsä Doroteaan, satamakonttorilaivaan. Nostaessaan kipeällä olkapäällä fillariaan, oli kuulunut napsahdus ja sen jälkeen hänen oikea kätensä ei enää toiminut. Polkupyörän korjauksesta ei yksikätisenä tullut mitään, joten veneseuran yleismies oli ottanut sen käsittelyynsä.

Kapu palasi surkeana veneelle, laitettiin ruoka, syötiin ja mentiin kysymään tietä poliklinikalle. Nuorehko venekerholainen lähti kuskaamaan meitä paikallissairaalaan, joka on mäellä kaupungin keskustassa. Hän toimi hetken tulkkinamme ja pääsimmekin pian lääkärin vastaanotolle. Pintapuolisen tutkimuksen perustella tohtori diagnostisoi vaivan hauislihaksen repeämäksi. Hän antoi muutaman pillerin mukaan (6 tunnin välein otettava ibuprofeniinia) ja kehotti käymään uudelleen lääkärillä, jos vaiva ei osoita alkuviikosta paranemisen merkkejä. Palasimme taksilla venesatamaan ja maksoimme laiturimaksun vielä kuudeksi yöksi, koska ei toimimattomalla kädellä venettä ohjata. Toivotaan, että käsivarsi ja olkapää paranevat ja pääsemme jatkamaan matkaa.

Torstai, 26.6.14 dieseliä ja kaupunkikierros

Kapu käytti marinan tarjoamia mahdollisuuksia ja kävi perävaunullisella fillarilla huoltoasemalla täyttämässä dieselkanisterit. Minä olin aiemmin hänen tankatessaan venettä käynyt kaupassa ostamassa tuoreet sämpylät. Meillä ei nimittäin aamulla ollut ollut kuin näkkäripalanen jogurtin kanssa aamiaiseksi.  Haudutuskattilan rikkouduttua Kapu oli pitkin hampain suostunut syömään tavallisesti keitettyä kaurapuuroa, vaan nyt olivat kauraryynit loppu, kun niitä ei Lidlistä saanut.

Kapulle antamani huoltoasemalleajo-ohje ei tainnut olla oikein selvä, koska hän oli joutunut kysymään uusia ohjeita poliisiasemalta, vaan lopulta hän ilmestyi kahden täyden kanisterin kanssa takaisin marinaan.

Iltapäivällä lähdin pyöräilemään uudestaan, nyt tyhjät pullot ja kamera mukanani. Sain palautettua Lidliin kahden Euron edestä muovipulloja ja sitten jatkoin matkaa kohti Rüdesheimin keskustaa. Matkalla näin kampaamon ja kun siellä sattui juuri olemaan vapaa aika, niin sain hiukseni leikkautettua ja vain 19 rahan hintaan.

Jatkoin matkaa ja pian olin rantakadulla keskellä kahviloita, viinitupia ja turisteja. Juna kulki taas vilkkaan kadun ja joen välissä, ja usein.

Poikkesin sivukadulle, joita näytti lähtevän rannasta poispäin useita ja saavuin Mekaanisen Musiikin Museolle, Oberstrasselle. Soitin Kapulle, että löysin häntä kiinnostavan kohteen, vaan hän ei jaksanut lähteä liikenteeseen.

Kellokin näytti olevan jo yli viisi ja museo on auki vain kuuteen. 

Talutin pyörääni takaisin päin kohti marinaa, ja kuvailin välillä mielenkiintoisia vanhoja taloja, joissa jokaisessa näytti olevan viinitupa. En kuitenkaan vieläkään  pysähtynyt maistelemaan viiniä, vaan käväisin paikallisessa Rewessä ostamassa kaurahiutaleita ja omenamehua.  Mehusta sitten illalla keitin mehukeittoa, jota syödään kaurapuuron kanssa.

Kapu oli kyllä odottanut, että olisin käynyt ostamassa uuden haudutuskattilan…

Keskiviikko, 25.6.14

Loreleyn kuuluisa, vaarallinen kallio

Aamulla lähtö St. Goarista venyi kymmeneen. Lähtiessämme vastavirtaan minua hieman pelotti, sillä Reinin vaikein kohta, kovavirtainen Loreley, oli edessämme. Matka St. Goarista Bingeniin on 26 kilometriä ja siihen menee kirjojen mukaan 5-6 tuntia ”täydellä kaasulla”, sillä (vasta)virran voimakkuus on 8-10 km/h. Kilometrien 550,6-555,4 välillä on rannalla viidet liikennevalot, joissa ilmoitetaan myötävirtaan tulevien alusten mittoja. Joissain tapauksissa vastavirtaan pyrkivien on pysähdyttävä ja annettava talfarereitten tulla mutkasta ensin.

Meillä sekä ohittavia että vastaantulevia oli monia, vaan kaikista niitä selvittiin Kapun varmakätisyyden ansiosta. Väylän leveys oli tällä kohtaa 120 metriä, syvyyttä joessa paikoin 20 metriä, mutta vieressä oli näin matalan veden aikana kalliota ja kiviä näkyvissä. Ja vastavirta oli kova ja pyörteinen, niin että pinnaa pitelevän Kapun oli koko ajan oltava skarppina ja estettävä venettä joutumasta pois väylältä.

Loki 7,11 knots, GPS 2,2 knots, syvyyttä 2,8 m.

Me selvisimme siis joen vaarallisista kuohuista kohtuullisen hyvin, sillä olimme täällä Rüdesheimin satamassa jo kello kolmen aikaan, reilun 5 tunnin ajon jälkeen. Täällä meitä oli vastassa englantia puhuva paikallinen ja saksaa puhuva Hafenmeister. He auttoivat kiinnittymisessä ja kertoivat kohteliaasti kaiken sisältyvän 1,4 Euron metrimaksuun. Ainoastaan pesukone ja kuivaaja toimivat kolikoilla (á 3€). Satamassa on kymmenkunta hyvässä kunnossa olevaa polkupyörää veneilijöiden käytössä ja lisäksi yhteen saa kiinni kätevän peräkärryn. Erinomainen paikka siis, tähänastisista ehkä paras.

Kapu vaihtoi illalla moottoriin öljyt ja suodattimen. Suihkussa käytyämme pääsimme ansaitulle levolle…

Suuretkaan jokialus-matkustajalaivat eivät näytä vaativan samaa syvyyttä kuin SeijMer...

Tarkkuutta vaativaa menoa...

Tiistai, 24.6.14

Tänään laitoimme päivänsankareille onnittelutekstarit Jussin kunniaksi. Lähdimme jatkamaan matkaa puoli kymmenen maissa. Sitä ennen olin ennättänyt käydä Lidlissä ostamassa uudet hammasharjat ja WC-paperia. Olipa mukava kävellä raikkaassa aamuilmassa; harvinaista herkkua, kun muuten aina nukutaan yhdeksään.

Matkalla oli yhä useammin näkyvissä kirkko ja linna tai kaksi, vuorten rinteet olivat jo jyrkkiä ja täynnään viinitarhoja. Pieniä sieviä kaupunkeja molemmin puolin jokea, samoin kuin rautatie, joka näytti usein kulkevan kylän ja joen välissä. Kaikista kaupungeista ei nähnyt juuri mitään korkean tulvavallin takaa. Täällähän siis on ollut yli 10 metrin tulvia; nyt vesi lienee metrin normaalia alempana. Vastaan ja ohi ajoi usein jokiristeilylaivoja, jotkut täynnään matkustajia.

Jostain kaupungeista ei näkynyt paljoakaan korkean tulvavallin takia...

Viininköynnösviljelyksiä ja matkustajalaivoja...

Kirkkoja ja linnoja...

SebaMed on perustettu Koblenzin alueelle....

Saavuimme hyvissä ajoin iltapäivällä seuraavaan yöpymispaikka –satamaan, St. Goariin. Koblenzin satamasta oli soitettu sinne ja kysytty, onko siellä tarpeeksi vettä 1.70-syvyiselle veneelle. Ja niinhän sieltä oli satamakapteeni ilmoittanut, että tervetuloa. Vaan jo heti satamalahden sisäänajossa veneen köli otti muutaman kerran pohjaan. Kapu ajoi kuitenkin lahden perukoille, jossa oli WSP:n, eli  Wasser Shutsch Polizei:n laituri, jossa kuulemma on aina syvää. Eräs pariskunta paikallisesta veneestä osoitti meille paikkaa, vaan emme päässeet laituriin saakka. Sitten kokeiltiin toista ja sitten kolmatta ja neljättä paikkaa, vaan aina matka tyssäsi ennen määränpäätään. Ei jääty kauas, vaan kuitenkin liian kauas. Tankkauslaiturissa oli kouluvene, jota sitten pyydettiin siirtymään hieman eteenpäin ja vihdoin saimme veneen kylkikiinnitykseen laituriin. Vastaanottajamme ei ollut Hafenmeister, vaan hän kuitenkin näytti meille kaiken tarpeellisen ja löysi jopa kaupungin kartan käyttöömme.

Niinpä lähdimme jo ennen puolta viittä kävelemällä tutustumaan St. Goariin. Suoraan yläpuolellamme kallion huipulla oli linna Burg Rheinfels, jossa nykyisin toimii kotiseutumuseo. Emme kuitenkaan kuumuuden takia lähteneet sinne kiipeämään, vaan tyydyimme vaeltelemaan kaupungin kaduilla muiden turistien kanssa. Ja turistiryhmiä näytti olevan paljon; sataman parkkipaikalla oli kymmenkunta bussia, ja rannassa näytti olevan viiden eri varustamon laiturit kaupunginlaiturin lisäksi. Näimme vilkkaalla kävelykadulla monta viinitupaa ja matkamuistomyymälää ja toisen kirkon ovet olivat kutsuvasti auki. Emme kävelyreissulla käyneet viinimaistajaisilla, vaikka minun mieleni tekikin. Näimme myös maailman suurimman käyvän, käsinveistetyn käkikellon. Ihmettelen vain, mitä tekemistä Mittelrhein -alueella on käkikellojen kanssa...

Veneelle palattuamme ei Kapu käynytkään laittamaan ruokaa, kuten oletusarvo oli, vaan paneutui pitkäkseen. Hän oli voimaton koko illan ja niin minä sain lämmittää itselleni eilisen tähteet ja syödä yksin.

Meitä auttanut mies oli hieman huolissaan, kun veneemme masto ylettyi pitkälle väylälle , lähelle poliisien laituria. Hän epäili, että poliisit eivät voi kääntää venettään, kun tilaa ei ole tarpeeksi. Emme kuitenkaan siirtäneet SeijMeriä eteenpäin, sillä syvyys ei riittänyt, olisi pitänyt kääntää koko vene ympäri. Hyvinhän ne poliisit näyttivät osaavan peruuttaa veneensä laiturista…

SeijMer St Goarin tankkauslaiturissa

Burg Reinfelts St. Goarissa...

Maanantai, 23.6.14.

Tänään pitää löytää kaasua! Meiltä nimittäin loppuu melko pian viime kesänä Burgissa pulloihimme täytetyt nestekaasut ja nyt täällä ei enää ole mahdollisuutta täyttää irtopulloja. Kapu lähti saamani neuvon mukaan Moselin toisella rannalla sijaitsevalle karavaanarialueelle, jossa luultavasti myytäisiin kaasupulloja. Hän lähti pyöräillen ja saamaan samalla kunnon liikuntaa. Kaasua olikin kyllä kaupan, vaan ei adapteria, joka olisi saatava, koska saksalaiset kaasupullot ovat sivuventtiilisiä. Hän oli matkallaan saanut monenlaisia neuvoja ja palattuaan puolentoista tunnin päästä, hän kertoi vuoren toisella puolella olevan palokoulun tms., jossa olisi alan kauppa. Hetken levähdettyään hän suunnistikin taas matkoihinsa.

Minä tuuletin hänen reissujensa ajan patjoja ja muita vuodevaatteita. Ja juuri kun olin aloittamassa kunnolla patjojen pöllytystä, ajoi viereemme iso ranskalainen vene, joten tyydyin vain harjaamaan ne patjat. Peitot kävin ravistelemassa toisen laiturin päässä…

Ja sitten Kapu saapui lopen väsyneenä ja melkein masentuneena takaisin: Vuoren takana ei ollut tietoakaan kaasukaupoista, joten hän oli joutunut kävelyttämään fillariaan ihan turhan takia isoa mäkeä ylös. Kun sitten myöhemmin kysyin kaasuongelmaan apua eräältä veneilijältä, hän lupasi lähteä kuskaamaan Kapua Bauhausiin, josta pitäisi saada sekä kaasua että adapteri.

Tulivat takaisin ostoskierrokselta; todellakin, olivat käyneet kahdessa eri kaupassa, ennen kuin Kapu sai kolmen kilon kaasupullon ja siihen sopivan paineenalennusventtiilin. Tai ei siis saanut, vaan maksoi lystistä 122 Euroa. Pullon osuus siitä oli 65 Euroa, jonka sitten mahdollisesti joskus saamme takaisin, kun pulloa emme enää tarvitse.  

Tulvien korkeuksia Koblenzissa. Korkeimmalla vesi näyttäisi olleen joulukuussa 1983

Sunnuntai, 22.6.14 Kierros Koblenzissa

Aamu valkeni täällä Koblenzin Kaiser Wilhelm -marinassa puolipilvisenä ja kohtalaisen viileänä; oli siis juuri hyvä sää lähteä turistikierrokselle keskustaan. Muutaman sadan metrin päästä marinasta alavirtaan kulkee henkilölautta täältä Ehrenbreitsteinin puolelta Rein-joen yli Koblenzin puolelle parinkymmenen minuutin välein. Hinta muutaman minuutin matkalle oli 2 €/henkilö. Keskustan puolella suunnistimme heti täkäläisen Seilbahnin ala-asemalle. Eläkeläishintaan10.80 saimme menopaluuliput + pääsyn Ehrenbreitsteinin linnoitukseen. Oli ihan vaikuttava matka yli joen ja ylös vuorelle. Ala-asema oli 66 metrin ja yläasema 180 metrin korkeudessa, joten nousua tuli 114 metriä. Ylhäältä oli todella upeat näköalat kauas Reinin ja Moselin jokilaaksoihin ja ympäröiville vuorille.

Kiertelimme myös linnoituksessa ja katsoimme muutaman valokuvanäyttelyn, tutustuimme paikkakunnan ja ympäröivän seudun uuteen ja vanhaan historiaan ja lopuksi söimme jäätelöt näköalapaikalla.

Alastulon jälkeen kävimme Deutsch Eck:ssä, jossa Mosel yhtyy Reiniin, kiertelimme Koblenzin vanhassa kaupungissa ja tietenkin vierailimme kirkoissa…

Takaisin veneelle kävelimme Reinin sillan kautta, joka matka tietenkin säästi meidät lauttamaksulta ja lisäsi liikunnan määrää ainakin kolmella kilometrillä. Veneelle takaisin päästyämme kuuden tunnin reissun jälkeen valmisti Kapu taas herkullisen ruuan, paistettua lohta ja perunamuusia, ja tiskattuaan minä lähdin hotellille nettiyhteyttä etsimään.  Otin kuusi Euroa mukaan, jotta voisin viettää kolme tuntia netissä ja päivittää matkablogia. Onnekseni hotellin respan tyttö oli niin puhelimensa lumoissa, että antoi minulle vahingossa kolmen päivän käyttöoikeiden sillä kolmen tunnin maksulla. Pystyin päivittämään alkuviikon jutut istuessani viinilasillisen ääressä hotellin terassilla muutaman tunnin ajan nauttien leppoisasta kesäsäästä. Nettiyhteys ei valitettavasti toimi veneessä, vaikka kaukana hotellista ei ollakaan, mutta koska minulla nyt on ikään kuin rajaton käyttöoikeus, voin rauhassa maanantaina hoitaa loput jutturästit…

Reinin silta, jota myöten kävelimme kesustasta tälle puolelle. Veneemme on vasemmalla näkyvän lahden suulla...

Lauantai 21.6.14 Juhannuspäivä

Aamulla lähdimme huoltoasemalle tankkaamaan dieseliä. Matkaa sinne oli alta puoli kilometriä, joten arvelimme jaksavamme kantaa 20 litran kanisterit veneelle. Marinan rannassa näytti olevan kärrytkin, vaan ne olivat lukossa, eikä satamakapteenia näkynyt. Dieselin hinta oli onneksemme pudonnut eilisillasta 9 senttiä litralta, joten hinta oli nyt 1,409 EUR/l. Jaksoimmehan me kantaa ne kanisterit, Kapukin kipeällä kädellään…

Jätimme Brohlin marinan puoli kahdentoista aikaan ja suunnistimme taas vastavirtaan. Olemme siis bergfahrer-asemassa, kun menemme latvavesille päin, toiseen suuntaan kulkevia kutsutaan talfahrer-nimellä. Suurimman osan matkaa vuoret olivat likellä joen rantoja, junarata kulki molemmin puolin ja näimme ensisilmäyksen viinitarhoista. Olen joskus haaveillut pääseväni viinirypäleitä poimimaan, vaan enpä taitaisi jaksaa kävellä köynnösriviä ylös, kun näyttivät olevan niin jyrkässä rinteessä.

Saavuimme Koblenziin vajaan 40 kilometrin matkailun jälkeen. Brohlin Hafenmeister oli neuvonut meitä menemään Ehrenbreitsteinin marinaan, koska toisissa satamissa ei olisi tarpeeksi vettä. Marina sijaitsee heti Moselin haaran jälkeen, ennen siltaa. Kun ajoimme sisään ”lahteen” , alkoi syvyys heti laskea. Ja ennen kuin olimme päässet kunnolla edes ensimmäiselle laiturille, loppui vesi kölin alta. Samalla huomasin, että laiturissa edempänäkään ei näkynyt yhtään vapaata paikkaa. Onneksi ensimmäisessä laiturissa huomattiin tukala tilanteemme ja siellä järjestettiin meille tilaa: Sivukiinnityksessä oleva hollantilainen moottorivene siirrettiin edemmäs ja me mahduimme sen taakse. Tässä on veden syvyys 2 metriä, vaan muutaman kerran vene kynti pohjaa, ennen kuin tähän paikkaan pääsimme.

Ilta oli ihan rauhaisa, vaan yöllä kuului ja tuntui Reiniä ajavien jokilaivojen kulku. Ulkona ei vesialuksista juuri kuule ääntä, mutta veneen sisällä kuuluu sitäkin enemmän. Vesi johtaa ääntä paljon paremmin kuin ilma ja siksipä laivojen potkureiden ääni kuuluu aikamoisena sirinänä ja melkeinpä ulvontana täällä purkkarin kabiinissa, jossa punkassa vesi loiskii korvan juuressa. Osan yötä oli olevinaan hiljaista- kait minä nukuin- vaan joskus puoli neljän aikoihin liikenne kasvoi niin paljon, että kumpikaan meistä ei meinannut saada unta. Eikä pelkkä ääni, vaan veneen kova keinunta oli se, joka ainakin minut piti kauan hereillä. Jouduin nostamaan tiskipöydältä asiat pesualtaaseen, kun ajattelin niiden kohta putoavan lattialle. Näinhän oli eilen käynyt matkalla tänne, kun ohikiitävän moottoriveneen nostattama aalto keikutti venettämme niin, että puuronhaudutuskattila lensi hellalta lattialle ja meni rikki. Lisäksi kuvittelin etteivät  kiinnitysköydet kestä; ne olivat minun laittamiani. Vaan aamulla kaikki oli onneksi ihan hyvin…

Perjantai 20.6.14 Juhannusaatto Brohlissa

Lisään tähän kuvia myöhemmin...

Juhannusaattona lähdimme kymmenen maissa ajelemaan eteenpäin Mondorfista pilviseen ja pohjoistuuliseen keliin. Purjehdimme 5 kilometrin päästä Kennedy-sillan ali. Olimme eilen Bonnissa käydessämme kävelleet sitä jonkin matkaa ja ajelleet bussilla mennen tullen. Parin tunnin ajon jälkeen alkoivat maisemat muuttua. Vuoret näyttivät nousevan jo melkein joen penkalta, kun aiemmin ne olivat näkyneet vain tosi kaukaisina. Rannoilla oli viehättäviä pikkukaupunkeja ja korkealla kallioilla linnoja. Juhannusaatoksi ilma oli kait normaali: pipo päässä, takki päällä ja aurinko välillä poltti naamaa…

Jossain vaiheessa päivää pääsin minäkin ohjastamaan venettä ja Kapu sai pakollisen lepotauon.  Yritämme edetä sellaisella linjalla, että vettä olisi kölin alla kolmisen metriä. Joskus rannan lähellä on 5 metriä vettä, joskus melkein keskellä virtaa on vain se 3 metriä. Vaikka silmä tarkkana seurasin kaiun antamia lukemia, niin yhtäkkiä jysähti. Emme ajaneet kiville, vaan köli otti pohjaan, kun syvyys yhtäkkiä olikin alta 2 metriä. Käänsin pelästyneenä veneen keskemmälle virtaa ja vielä toinen pieni jysähdys ja sitten oli taas vettä tarpeeksi kölinkin alla. Ilmeisesti moisesta ei ole pahempaa seurausta, vaan kyllähän se pakottaa olemaan entistä huolellisempi, eikä ajolinjaa uskalla enää laskea yhtään alle kolmen metrin. 

Saavuimme neljän maissa Brohlin venesatamaan, joka oli taas semmoinen penkalla joesta erotettu lahti. Löysimme vapaan paikan ja kiinnityimme ilman apua, kun ketään ei laiturilla näkynyt. Mistral-veneestä tuli kuitenkin pian mies, joka kirjoitti meidät sisään, otti maksun ja esitteli paikat. Kapu tankkasi veneeseen molemmat varakanisterilliset, sillä lähistöllä oli Shellin huoltoasema, josta saisimme varapänikät taas täytettyä. Kun oli syöty ja tiskattu, lähti Kapu etsimään satamasta roskista. Olin juuri laittamassa kuivaamiani astioita kaappiin, kun kuului karmea ryminä. Rynnistin ulos ja löysin Kapun istumasta laiturin reunalla poski veressä. Hänen tossunsa leppäkerttukoriste oli tarttunut kannella olevan puoshaan kiinnitysnaruun ja hän oli kellahtanut partaan yli laiturille. Onneksi ei veteen, sillä silloin hän olisi lyönyt päänsä ja … Nyt poski sai laituri-ihottumaa, jalkoihin tuli mustelmia ja oikea olkapää on hieman kipeä ja liikerajoitteinen.

 Illemmalla lähdimme kyläkierrokselle: alitimme radan, kävelimme muutaman kadunvälin vuorelle päin, katsastimme hautausmaan, kuvasin kirkon, ihmettelimme junia ja palasimme takaisin veneelle. Vielä suihkuun, joka oli maksettu etukäteen ja jonka vesi haisi aluksi rikille ja sitten juhannusaatto olikin vietetty.

Torstai, 19.6.14.

Olimme päättäneet viipyä täällä Mondorfin pikkukaupungin MYC:n marinassa vielä yhden yön, joten tallustelimme puolenpäivän aikaan bussipysäkille kohti Bonnia. Linja-auton piti kulkea aikataulun mukaisesti kolme kertaa tunnissa ja odottelimme klo 12.25 bussia. Auto tuli kuitenkin vasta viittä vaille yksi, joten totesimme yhden vuoron jääneen jostain syystä ajamatta.

Bonnin päärautatieasemalta etsiydyimme turisti-infoon ostamaan kaupungin kartan 50 sentillä. Ihmettelimme, kun kaikki kaupat näyttivät olevan kiinni, olikohan nyt siesta-aika? Infossa meitä valistettiin, että nyt on katolisten juhlapäivä, eli pyhäpäivä. No säästyivätpähän nekin rahat, jotka ehkä mahdollisesti oli tullut käytettyä heräteostoksiin…

Bonn Hbf

 Kiertelimme kaupunkia muutaman korttelin verran, katsastimme pari kirkkoa sisältäkin, kävimme syömässä kissatalon pitsat ja ostimme kioskilta jäätelöt jälkkäriksi. Kun sitten linja-auto oli juuri lähdössä, kiirehdimme siihen jäätelötötteröt kädessä. Kuski kuitenkin ajoi meidät ulos: ei bussissa saa syödä. No, mitäs siinä, poistuttiin autosta ja vasta sitten huomasin, että sunnuntaisin ja pyhäpäivinä vuoroväli on tunnin…

Söimme jäätelöt rauhassa loppuun ja lähdimme uudelle kaupunkikierrokselle. Kävimme rautatieasemalla yhdessä, sitten Kapu lähti jonnekin Ja minä menin nettiyhteyden toivossa Mäkkiin kahville. Aivan kuten viime keväänä Fehmarnin Burgissa, ostin 2 €:lla kahvin ja omenapiirakan ja kirjauduin nettiin. Enpähän mitään tärkeää voinut kolmessa vartissa suojaamattomalla yhteydellä tehdä, vaan pääsinpähän netteilemään hetkeksi. Olenkohan tulossa riippuvaiseksi…

Kissaravintolassa söimme hyvää pitsaa...