tiistai 17. kesäkuuta 2014

Lauantai, 14.6.14

Aamulla  suunnistimme Medien Hafeniin marina-putiikkia etsimään. Tiesimme liikkeen nimen ja ositekin oli tallennettu navigaattoriin. Yritimme ensin A-altaaseen, vaan sinne emme päässeet, kun jäimme kölistä kiinni. Irti päästiin kumminkin helposti ja sitten Kapu ajoi varovasti seuraavaan altaaseen B. Siellä oli liki 6 metriset tukiseinät ja kiinnittyminen kielletty. Kapu ajoi kumminkin varovasti tukiseinän viereen sellaiseen kohtaan, jossa oli tikkaat ylös penkalle. Niinpä sitten kiipesin kanavan reunalle, siitä vielä saman verran ylös kiviportaita ja olin kuivalla maalla pitkän heinän keskellä kulkevalla tiellä. Katsoin navigaattorista suuntaa, suunnistin heinikon yli ja huomasin olevani ratikan päätepysäkillä. Viereisen tien toisella puolella näkyi kaipaamani kauppa, jonne kiirehdin. Vaan voi itku, liikkeen ovi oli lukossa, eikä sisällä ollut ketään, ei edes valoja. Siis tyhjin käsin palasin veneelle ja surkuttelin, ettei eilen kukaan ollut neuvonut ostoksille menoa ratikalla…

Lähdimme Reinille ilman uutta lepuuttajaa ja suuntasimme matkan taas vastavirtaan. Lauantaista huolimatta jokilaivaliikenne oli vilkasta, pienveneitä ja soutelijoita oli liikkeellä paljon ja kohtasimme jopa yhden purjehtivan veneen.

Myrskyn raiskaamia puita oli pitkin jokivartta...

Taitaa olla ensimäinen purjehtija, jonka Reinillä näimme...


Pitkin matkaa näimme myrskyn katkomia puita, vaan ei niin paljoa kuin Düsseldorfissa. Päivä oli pilvinen ja pohjoistuuli tuntui välillä viileähköltä. Vettä tuli muutaman kerran; minä tunsin kait kolme pisaraa kasvoillani…

40 kilometrin ajon jälkeen saavuimme Leverkusenin Hitdorfiin Yacht-Club Wuppertal-Hitdorfin venesatamaan. Nämä Reinin varren venesatamat näyttävät olevan altaissa, jotka on penkalla erotettu pääjoesta. Kaikki seudun venekerhot pitävät laitureitaan samalla rannalla, vierekkäin. Täälläkin alueella niitä näytti olevan 6 sulassa sovussa ja lisäksi vielä Kran-Cafe:lla oma laiturinsa.  Meidän marinassa oli sitten vihdoin nettiyhteys, vaan eihän se tietenkään toiminut veneessä; ainoastaan klubiravintolassa. Siellä sitten istuinkin illalla viinilasin kanssa ja netteilin viikon juttuja blogiini. Paikallisen veneenomistajan saksankielisestä kertomuksesta olin ymmärtävinäni, että Helluntain myrskyssä oli Westfalenin alueella kuollut peräti kuusi ihmistä. En kuitenkaan ole varma, ymmärsinkö asian oikein. Itse myrskytuuli oli kestänyt vain puolisen tuntia, mutta salamointia oli jatkunut läpi yön.

Huomasin televisiosta, että jalkapallon maailmanmestaruuskivat olivat jo alkaneet; klubin emäntä katsoi jännittyneenä matsia, jossa ilmeisesti Costarica pelasi jotakuta vastaan. En tiedä pelistä sen enempää, sillä ravintoloitsija saapui paikalle, vaimo toivotti hyvää yötä ja niin minunkin oli lähdettävä nukkumaan…

Klubitalo on tuolla ylhäällä. SeijMer oli tuossa vapaassa paikassa...

Kran-Cafe...

Ei kommentteja: