Sunnuntai 27.7.14, korkeimmalla kohdalla ja sitten alas...

 Jätimme satamamaksun 6 yöstä kirjekuoressa 1. Motoryachtclub Nürnbergin klubin kirjelaatikkoon ja lähdimme matkaan jo klo 7. Neljän kilometrin ajon jälkeen tulimme Nürnbergin sululle (km 69), jonka 9,4 metrisen nousun selvitimme Ursula-Klaus-jokilaivan mukana.

Aikaa tähän kului vajaa varttitunti, joten matka jatkui taas klo 7.55.

 Ajoimme tietenkin hiljakseen U-K-laivan perässä, koska siten varmistimme pääsyn ilman odottelua sulutukseen. Jo neljän kilometrin päässä olikin seuraava sulku, (Eibach km 73, 19,5 m), jonka sulutukseen aikaa meni jo reilu 20 minuuttia. Aika korkea sulku nousta, kun vesi tuli sulkuun sivuilta ja aiheutti pyörteitä. Tämä oli ensimmäinen sulku, jossa oli kelluva pollari, joka huomattavasti helpotti veneen hallintaa. Aiemmin matalammissa suluissa oli vain tikkaat, joissa kiinnitysköyttä siirrettiin ylös veneen nousun tahdissa.

Leerstettenin sululle (km 84, 24,7 m) ajeltiin hiljalleen ja sulkukammion täyttö kesti puolisen tuntia. Oli aikamoinen tunne olla syvän kuilun pohjalla, josta onneksi oli toivo ylöspäin.

Perässäajelu jatkui ja puolenpäivän aikaan saavutimme Eckersmühlen sulun (km 95, 24,7 m). Matkanteko oli hidasta, joten kaikki pyöräilijät ajoivat ohitsemme. Molemmin puolin kanavaa kulkee autotie suuren osan matkaa, samoin kevyenliikenteen väylä, jossa on paljon pyöräilijöitä. Eräs isä oli juoksulenkillä pyöräilevän pikkupoikansa kanssa. He olivat kulkeneet rinnallamme jo muutaman kilometrin matkan ja nyt istuivat lepäämään sulkuvallille ja vilkuttivatkin meille.

Reilun puolen tunnun kuluttua olimme taas neljännes sataa metriä ylempänä ja matka jatkui seuraavalle sululle (Hilpoltstein, km 99, 24,5 m). Tästäkin korkeasta sulusta olimme valmiit jatkamaan puolen tunnin nousun jälkeen.

Muutaman kilometrin ajon jälkeen ohitimme Eurooppalaisen vedenjakajan, jonka tunnistimme kanavan molemmilla puolilla näkyvästä betoniseinämästä (km 102,5). Kello oli silloin kaksi iltapäivällä. Hetkeä aiemmin olimme alittaneet A9-valtatien sillan, jota myöten olimme ajelleet Münchenin reissullamme edellispäivänä.

Kilometrillä 115,5 on Bachhausenin sulku. Sen 17 metri sulutus olikin yllätykseksemme alaspäin. Ohitimme siis tällä sululla matkamme korkeimman kohdan, 406 metriä merenpinnan yläpuolella. Tästä ei olisi muuta suuntaa kuin alas ja niin meistä tuli ”talfarer”, emme enää ajaneet ”zu berg”.

Alaspäin sulutus oli nopeaa ja rauhallista, varsinkin kun käytössä oli uiva pollari; melkein haluaisin aina mennä vain alaspäin…

Viiden kilometrin päässä sulusta, juuri ennen seuraavaa sulkua, oli Berchingin venesatama. Se oli meille kuitenkin liian matala, joten jatkoimme matkaa. Berching-Nord –maantiesillan (km 120,3) alla oli hyvän näköinen rantamuuri ja siihen otimme kiinni SeijMerin. Kello oli silloin jo viisi ja olimme ajaneet 10 tuntia, suluttaneet 6 kertaa ja tehneet matkaa 55 km. Oli siis aika pysähtyä.

Syötyämme loppui sade, jota oli ollut muutaman tunnin ajan ja rantautuessamme sillan alle suojaan. Lähdimme kävelylle muurin suojaamaan pikkukaupunkiin. Siellä korjattiin juuri torilta viikonlopun juhlien jälkiä pois; totesimme vain, että myöhästyimme muutamalla tunnilla…

Kaupunkia ympäröi täydellinen muuri. jota oli rakennettu jo 1350-luvulla, aika nähtävyys siis.

Kierroksen jälkeen vetäydyimme ansaittuun lepoon, jota ei häirinnyt muu kuin liian lujaa ajavien hotellilaivojen aiheuttaman aallokon keinunta.

Tämä hotellilaiva/risteilyalus ei aiheuttanut suurta aaltoa, vaan ajoi maltillisesti SeijMerin ohi...

Perjantai- Lauantai 25.-26.7.14

Perjantaina hyvän aamiaisen jälkeen ostimme hotellilta päivälipun kahdelle ja lähdimme etsimään Ismaningin juna-asemaa. Saimme hyvät ohjeet ja paikkakunnan kartan, vaan kuljimme kuitenkin pitkää kiertotietä sinne junalle. Matka Münchenin keskustaan kesti liki puoli tuntia; emme menneet rautatieasemalle, vaan jäimme pois pari pysäkinväliä aiemmin, Marienplatzin asemalla. Katsastimme ensin Uuden Raatihuoneen, joka näyttää kyllä aika vanhalta. 

Münchenin Neues Rathaus...

Seuraavaksi käveltiin lelumuseon ohi Maria-kirkkoon, johon oli tehty labyrintti puilla ja kasveilla. 

Marian kirkon "yrttitarhan" kaikilla kasveilla on raamatullinen merkitys...

Seuraavana vierailukohteena oli Peters-kirche ja sieltä Tuomiokirkolle, jota myös Frauenkircheksi sanotaan.

Münchenin St Peters kirche

Peters kirkossa on marttyyrin luuranko

Münchenin Dom, Frauenkirche

Ja kirkkojen jälkeen kapakkaan! Kapu oli nuoruudessaan käynyt HB:ssä eli Hofbräuhausissa oluella. Ja sinnehän menimme, vaikka se muka näyttikin aivan erilaiselta kuin 50 v sitten. Kapu joi yhden pienen oluen, joka on puoli litraa ja sitten jatkoimme matkaa. 

Ohitimme Kansallisteatterin ja minä menin Teatterikirkkoon, kun Kapu jäi kuuntelemaan baijerilaista musiikkia esittävää katusoittajaa.  Pian nousimme S8-junaan ja matkustimme takaisin Ismaningiin ja hotellille.

Münchenin teatterikirkko

Pienen hengähdystauon jälkeen lähdimme autollamme kohti Münchenin kaakkoisosaa. Löysimme helposti tien Virpin ja perheensä luokse. Yhdessä lähdimme sitten paikalliseen Biergarteniin syömään. Leiberheim-Wirtshaus-Biergartenissa on paikkakunnan vanhin rakennus ja hyvää ruokaa edulliseen hintaan. Lasten leikkipaikka on ruokailevien vanhempien silmien alla, joten paikalla oli paljon perheitä. 

 Münchenin Leiberheim-Wirtshaus-Biergartenissa oli paljon väkeä; ja me turistit...

Söimme sian kylkiluita eli ribbsejä ja salaattia tuhdin annoksen. Vierailun jälkeen kävimme hotellilla taas saunassa ja nautimme koko rahan edestä leveästä vuoteestamme.   

Lauantaina hotellin aamiaisen jälkeen lähdettiin takaisin kohti Nürnbergiä. Matka alkoi sujuvasti, vaan tielle 9 päästyämme alkoi ruuhka, jota kesti yli 20 km. Takaisin päästyämme kävimme tankkaamassa ja ruokakaupassa. Vettä tuntuu kuumilla ilmoilla kuluvan paljonkin, joten kävimme Lidlistä ostamassa ”sixpakin” mineraalivettä 1,5 litran pulloissa; nyt niitä ei tarttenut kantaa kuin autolta veneelle.

Kapu kävi palauttamassa vuokra-auton ja sitten pääsimmekin jo nukkumaan, sillä sunnuntaiaamuna olisi edessä aikainen lähtö eteenpäin.

Tämän auton vuokra oli 117 € kolmelta päivältä...

Torstai 24.7.14 Müncheniin…

Aamusta oli tavanomaiset ”kotihommat” ja pian puolenpäivän jälkeen lähdimme kävelemään kanaalin toiselle puolelle, autovuokraamoon. Sieltä eilen tekemäni varaus löytyikin ja vingutin visaa reilun satasen verran. Olin varannut halvimman eli pienimmän auton, vaan saimme samaan hintaan ison Opelin. Ajettiin hakemassa veneeltä matkatavarat ja Kapun ajokortti, jota käytiin näyttämässä siellä autovuokraamossa; näin saimme molemmat ajoluvan autoon.

Müncheniin on täältä matkaa vajaat 150 km ja Commundo-hotellillemme Ismaningiin liki sama matka, vaikkakin kaupungin koilispuolelle.  Matkalla oli huimia näköaloja, tietöitä, ruuhkia, humalasalkoja ja puukujia…

Humalasalkoja oli peltokaupalla...

Huoneeseen (ja parivuoteeseen) tutustumisen jälkeen menimme saunaan, kylvimme tunnin verran ja sitten kävimme syömässä hotellin ravintolassa. Tuntuipa lomalta lomalla…

Löylyhuoneen ovensuussa vasemmalla vesialla, josta vesi valui kiukaalle, joka oli kait lauteiden alla...

maanantai-keskiviikko 21.-23.7.14

Maanantaina aamulla käveltiin kilometrin matka lähimpään Erlangenin kauppaan. Muuten OK, vaan emme meinanneet päästä tien yli, kun lähdimme risteyksen puolivälistä yrittämään. Ruuhka oli aikamoinen, jono ulottui monen sadan metrin päähän liikennevaloista. No, oikeasta paikasta tulimme kaupasta takaisin eli valo-ohjattua suojatietä, vaan mennessä emme tienneet, missä se kauppa oikein on.

Marinassa ei näkynyt ketään liikkeellä ja siatkin olivat häipyneet jonnekin, joten emme saaneet otettua vettä veneen tankkiin. Siispä jätimme hyvästit Sportboothafen Süssille ja lähdimme matkaan.

Ensimmäinen sulku (Kriegenbrunn, km 48,7) oli 7 kilometrin koneistuksen jälkeen. Se oli yhtä korkea kuin Erlangen sulku oli ollut km 41,1. Nousimme siinä 18,3 metriä ihan yksinämme ja melko rauhallisesti. Ennen seuraavaa satamaa ei sitten ollutkaan muita sulkuja, vaan km 65 pääsimme 2-metriseen veteen 1. Motoryachtclub Nürnbergin marinaan. Täällä on netti, vaan se ulottuu vain aika-ajoin veneeseen. Niinpä olemme istuksineet klubihuoneessa käyttämässä wlan yhteyttä.

Tiistaina aamusta satoi vettä, joten lähdimme vasta puolen päivän jälkeen bussipysäkille mukavan pilviseen säähän. Ostimme kuljettajalta päiväliput, joita sitten menestyksekkäästi käytimme U-bahn- matkoihin. Yhdensuuntainen matka maksoi 2,5 € ja päivälippu 5,30. joten se kannatti. Bussista vaihdoimme siis U3:seen ja sillä rautatieasemalle. Löysimme pian turisti-infon ja saimme kaupungin kartan, jossa oli merkittynä myös nuo U-bahn –asemat.

Yritimme mennä ekalle kirkolle maanalaisella, mutta joidenkin töiden takia junat hieman sekoilivat ja jouduimme ajelemaan pysäkinvälin väärään suuntaan, ennen kuin joku ystävällinen nainen ohjasi meidät kuulutusten perusteella oikeaan junaan. Minä en siis ymmärtänyt junanvaihtokehotusta ollenkaan, vaikka kuulutuksen kuulinkin.

Maanalaisen asemalta kävelimme St Lorenz-kirkolle., joka on upea ja vaikuttavan suuri.

Erikoinen suihkulähde

Seuraavaksi menimme joen yli torille kummastelemaan hienoa suihkulähdettä ja suurta Frauenkircheä.

Matka jatkui St Sebaldin kirkolle, joka oli remontissa, ja osittain suljettu. Kävelimme edelleen pohjoiseen vanhaa kaupunkia ja nousimme mäkeä ylös Kaiserburgille. Emme menneet varsinaisesti minnekään sisälle, vaan kiersimme länsimuurin ja tornit sekä ihailimme näköalapaikoilta kaupunkia. Kyllä oli kauniita maisemia sekä alhaalla että linnan alueilla.

Aika kiipeäminen oli linnalle...

Näkymä Kaiserburg-linnalta alas kaupunkiin

Kun laskeuduimme takaisin Königstrasselle oli kello neljä. Karlstadtin iltaruoikatarjoous alkaisi vasta 16.30, joten kävimme juomassa yhden mustan puoliksi. Ruokailu venyi taas, sillä Karlstadtissahan on ilmainen wlan.

Kukka tuntemattomalta puutarhurilta Kapulle...

Vielä jaksoimme kävellä muutaman maanalaisen aseman ohi ja katsastaa saman tien muutaman muun kirkon. Takaisin veneelle ehdimme kaupan kautta vasta liki 7 tunnin lenkkeilyn jälkeen. Ja taas uni maittoi.

St. Elisabethin kirkko Nürnbergissä

St Jacobin kirkko Nürnbergissä

Keskiviikkona emme lähteneet liikenteeseen, vaan olimme päättäneet googlettaa autonvuokraus- ja majoitusmahdollisuuksia Münchenin matkaa varten. Istuimme siis suurimman osan kaunista päivää klubihuoneessa läppäreiden kanssa. Emme tosin koko päivää etsineet tietoa netistä, vaan yritimme etsiä Kapun tietokoneen kadonneita ohjelmia ja asetuksia. Tiistai-iltana oli tapahtunut jotain, jonka seurauksena Kapun läppäri ilmeisesti palautui tehdasasetuksiin. Näin ollen jouduimme asentamaan siihen mm. s-postiohjelman uudestaan, eikä se ollut mikään helppo juttu, kun en muistanut Soneran salasanaa. Vaan saimmehan koneen pelaamaan ja vuokra-auton sekä majoituksen varattua.

Niinpä huomenna, torstaina, lähdemme muistelemaan entisiä matkoja ja tapaamaan Virpiä Müncheniin.

Linnoitus on hiekkakivikalliolla ja suureksi osaksi hiekkakivestä tehty

Vanha talo on vanhan mallinen...

Epäonnistunut panoraama suihkulähteen yksityiskohdista...

Lauantai-sunnuntai 19.-20.7.14 Joelta Main-Donau-Kanaalille

Aamulla vilkutimme uimassa oleville Charlylle ja Erikalle hyvästit Motor- und Segelboot Coburgin järvellä ja jätimme parin kilometrin ajon jälkeen Main-joen kokonaam taaksemme.

Erika aamu-uinnilla

Charly aamu-uinnilla

Me siirryimme nyt Mainin kilometrin 384 jälkeen Main-Donau-Kanaalille. Siellä ajoimme yhteensä 42 km ja sulutimme 5 kertaa, ennen kuin pääsimme Sportboothafen Süssin laituriin. Vettä oli tarpeeksi ja olimme sataman ainut vierasvene; vakituisiakaan veneitä ollut kuin yksi ponttoneille nostettu asuntovaunu. Suihku oli ja pesukone, kauppa lähellä; siinä tärkeimmät. Kiinnityttyämme menimme taas uimaan, sillä tämäkin päivä oli hillittömän kuuma. Myöhemmin pesin koneellisen pyykkiä ja niin saimme puhtaat petivaatteet punkkiimme.

SeijMer Süss Marinassa Main-Donau-Kanaalissa km 42. 

Sunnuntai oli oikea lepopäivä. Kun lämpöä oli 33 astetta ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, oli aivan mahdotonta ajatellakaan matkantekoa. Lepäsimme siis veneessä, pesin 2 koneellista pyykkiä ja hyödynsimme hyvää wlan-nettiyhteyttä. Illemmalla taivas tummeni ja alkoi sade; niinhän säätiedotuksessa oli ennustettukin. Onneksi kuitenkaan ei tullut ukkosmyrskyä, joka riehui jossain muualla; vain muutama salama kertoi sen olemassaolosta.

Perjantai 18.7.14 Bambergissa käymäseltään…

Olimme siis rantautuneet Charlyn venesatamaan, jossa jokaisella jäsenellä oli myös camping-paikka. Siksi aluetta luulimme ensin leirintäalueeksi.

SeijMer Charlyn marinassa lähellä Bambergia

Helle jatkui myös perjantaiaamuna, joten heti aamusta emme lähteneet minnekään. Ostoskeskus oli vain 300 metrin päässä, joten kunnolla herättyämme lähdimme kauppaan. Toimme ostokset kauppakärryillä veneelle, sillä myöhemmin Kapu Kävi hakemassa kannullisen dieseliä ja sillä matkalla kärryt olivat tarpeen. Palautimme ostosvaunut Edekaan, kun myöhemmin lähdimme bussilla tutustumaan kehuttuun Bambergin kaupunkiin.

Bussissa oli kuuma kuin liian kuumaksi lämmitetyssä sähkösaunassa.  Meillä ei ollut kaupungin karttaa ja niin jouduimme helteessä lampsimaan jopa hetken edestakaisin, kunnes viimein pääsimme turisti-infoon. Siellä meni jokin vikaan kommunikoinnissamme ja niin sitten lähdimme kohti ”kotia” Yhdessä remontoitavassa kirkossa sentään kävimme, ennen kuin istuimme taas kuumassa linja-autossa ja pääsimme takaisin veneelle. Hikisen päivän päätteeksi oli uinti paikallaan, vaikka sitten taas hetken kuluttua olikin pinnassa uusi hiki.

St. Martinin kirkon tilapäinen alttari Bambergissä.

Torstai, 17.7.14 uutta oppia ja Main päättyy...

Aamulla pääsimme liikkeelle Schweinfurtin satamasta jo ennen yhdeksää. Edessämme olikin pitkä matka, tänään pitisi päästä Main-joki loppuun asti; aiemmin ei olisi tarpeeksi vettä missään satamassa.

Noin 8 kilometrin jälkeen oli joen vasemmalla rannalla, melko huomaamattomasti, taulu, jossa mainittiin työmaasta muutaman kilometrin päässä olevalla sillalla. Näin asian ymmärsin ja otin käsi-WHF:n soittaakseni kanavalle 10, koska näin kait taulussa pyydettiin. Kun sillan kohdalla ei kuitenkaan ollut mitään työtä näkyvissä, jatkoimme matkaa sen enempää soittelematta. Nyt oli meidän puolellamme jokea liikennemerkki, jonka tunnistin; se kielsi kohtaamisen edessä olevalla jokialueella. Rannalla oli myös toinen merkki, jossa oli teksti SPORT ja punainen viiva sen päällä. Ajattelin sen tarkoittavan, että kohtaamiskielto ei koske huviveneitä.

Hetken päästä näimme ison työlautan kaivinkoneineen joen vasemmalla rannalla, siis meistä katsoen vasemmalla.  Saman tien vastaan tuli peräkkäin kaksi isoa jokilaivaa ja Kapu joutui taiteilemaan aivan reunamerkkien vieressä, jotta kaikki mahtuisimme samalla väylälle. Laivojen jälkeen tuli työalus ja viimeisenä Strompolizei. Olin juuri kuvaamassa työkoneita, kun poliisiveneestä huusi mies, ilmeisesti siis poliisi, jotain. Kun osoitin, etten ymmärtänyt häntä, jatkoi hän vihaista huutoaan ja näytti käsimerkillä jotain katsomisesta. Siinä vaiheessa minua rupesi hävettämään, sillä ymmärsin sen kohtaamiskiellon koskeneen meitäkin. Onneksi kaikki meni hyvin ja otin opikseni…

Tämän kuvan oton jälkeen Strompolizei kertoi, mitä mieltä oli näkökyvystäni...

Päivän ensimmäisellä, Ottendorfin sululla (km  345) nousimme 7,59 metriä melko kivuttomasti ja nopeasti yksin. Seuraavalla sululla (Knetzgau, km 360) odoteltiin aikamme laivaa, jonka perään sitten pääsimme sulkuun. Siellä edessämme olevasta laivasta huudettiin meille, että sulku kutsuu WHF-puhelimella. Vastasin ja sulkumestari kysyi rekisterinumeroamme. En heti ymmärtänyt kysymystä, vaan onneksi Kapu hoksaavampana viittasi jalkojeni juuressa kannessa olevaan numeroon, jonka sitten luettelin puhelimeen. Ensimmäisen kerran sululla oltiin kiinnostuneita tiedoistamme.

Seurasimme siis laivaa ja tunnin päästä olimme Limbachin sululla (km 367) yhdessä ja pääsimme ajamaan siihen suoraan sisälle. Tällä sululla ei ole patoallasta, sillä sulku on kaivetulla osuudella ja pato on viereisellä Wehrarm Limbach –joen osuudella.  

Limbachin sululle pääsimme ajamaan suoraan sisälle...

Nämä laivat tietävät seuraavan sulun tilanteen, joten ne hidastavat kulkuaan, jos sulku ei ole heti vapaa. Niin nytkin, Possidi-alus ajeli sen verran verkkaisesti, että Vierethin sululta (km 381) kerkesi juuri laiva ulos, emmekä joutuneet pysähtymään ollenkaan odottelemaan sulun tyhjenemistä. 20 minuuttia myöhemmin sain nenäni valoon reunan yläpuolelle. Viisi minuuttia vielä ja sain kuvattua tulomaisemaamme ylhäältä käsin. Sulun ylävedessä oli jo kaksi jokilaivaa odottamassa pääsyä alaspäin. Tämä oli viimeinen sulku Main-joella ennen Main-Donau-Kanaalin alkua.

Maata ja aurinkoa näkyvissä...

Maisemaa Mainin alajuoksulle Vierethin sululta 6 m korkeudelta

Vielä vajaa kilometri ajoa ja kiinnityimme kalkkitiilitehtaan taakse Motor- und Segelboot Coburgin laituriin ystävällisen satamakapteenin avustuksella.

Olimme ensimmäinen suomalainen alus Charlyn marinassa. Hänen vaimonsa oli käynyt Suomessa yli 20 vuotta sitten, vaan vieläkin Erika muisteli lämmöllä rauhallista maatamme. Koska päivä oli ollut tosi kuuma ja sulutukset suht’ rankkoja, olimme ihan läkähdyksissä rantauduttuamme. Charly kehottikin meitä menemään uimaan; järvessä oli hyvä vesi ja syvyyttä jopa 7 metriä, veneemmekin alla 3,5 m. Ja niin me teimme: upottauduimme viileään (22 astetta) veteen ja molemmat nautimme siitä suuresti. Minä en juuri koskaan ui muutamaa vetoa kauemmas veneestä tai laiturista, olen huono uimari. Vaan Kapukaan ei pystynyt uimaan kauas: hänen kipeä olkapäänsä esti uintiliikkeet. Virkisti tuo kastautuminen kummasti, joten pian oli ruoka pöydässä ja illan rauhassa saatoimme nauttia auringonlaskusta.